14.5.2013

Fugu osaksi Digital Media Finlandia

Lievästi haikein, mutta ennen kaikkea odottavin ja innostunein tunnelmin uin yritykseni Fugu Median kanssa digitaalisen median liiketoimintaan erikoistuneen Digital Media Finlandin suojiin. Yhteistyö on luonteva jatkumo nykyiselle toiminnalle ja tarjoaa synergiaa moneen suuntaan. Saan kollegoiksi kokeneita konkareita sekä mahdollisuuden tarjota palveluita entistä laajemmalla rintamalla. Yksinkertaisesti: win-win-win -tilanne Fugulle, Digital Media Finlandille ja mikä tärkeintä, asiakkaille. Jatkan uusin tunnuksin konsultointia ja suunnittelutöitä 1.8. lähtien, yrittäjyyden iloista ja kiroista yhä nauttien, mutta osana huipputiimiä.

Yhteistyöterveisin,
Marja






14.4.2013

Millainen televisio olisi, jos se keksittäisiin nyt?

Menneellä viikolla järjestettiin vuotuinen MIPTV-tapahtuma Cannesissa jo 50. kertaa. Tv-sisältöjen osto- ja myyntikarnevaalien lisäksi tapahtumassa puitiin jälleen alan nykytilaa ja tulevaisuutta. Digitaalisen median ja teknologian roolia käsiteltiin etenkin rinnakkaisessa MIPCube-tapahtumassa.

Itselläni oli takana parin vuoden tauko osallistumisessa ja oli mukava nähdä, miten vastakkainasettelu ns. perinteisen television ja transmedian välillä oli jo hävinnyt lähes kokonaan. Second screen, multiplatform ja customer engagement vilahtivat lähes jokaisessa puheenvuorossa.

Yritin kahlata läpi mahdollisimman monta istuntoa ja mitä en nähnyt, seurasin Twitteristä (#miptv, #mipcube), luin liveblogeista (yhteensä n. 60 kpl!), katsoin YouTubesta tai selasin joka päivä uunituoreena ilmestyneestä MIPTV News -lehdestä. Jokaiselle jotain ja meille uutisnarkkareille sopivasti kaikissa eri välineissä. Tässä lyhyt läpijuoksu vain muutamista kiinnostavista pointeista.

"Trying to rethink the way we are consuming tv”

Sosiaalinen katsominen sekä katsojien koukuttaminen ohjelmaa ennen, sen aikana ja jälkeen on isosti pinnalla. Ohjelmakehittäjen tulisi sekoittaa sisällöt, laajempi konteksti ja sosiaalisuus yhteen pakettiin. Mm. Twitterin Dan Biddle runoili, että hashtag on leirinuotio, jonka ympärille ihmiset kerääntyvät kertomaan tarinoita. “Twitter is the room we watch TV in.”


Teknologisilla valinnoilla on nyt selvästi aiempaa suurempi merkitys sisältöjen kehittämisessä, koska sitä kautta löytyvät myös uudet ansaintamallit kiristyvillä mediamarkkinoilla. Televisiosisällöt ovat suosituimpia kuin koskaan, mutta niitä kulutetaan jatkuvasti yhä useammasta laitteesta ja vuorovaikutus nousee suurempaan osaan. "From PC's to Consumer Devices".


Käyttökokemuksella on myös merkitystä. Rinnakkaiskäyttö tai "2nd screen experience" edellyttävät täydellistä designia. Ihmisillä ei ole ongelmaa maksaa sisällöstä, mutta he eivät halua maksaa huonosta käyttökokemuksesta.

MIPCube pyrki nostamaan myös innovaatioita esiin mm. startup-yritysten kilpasarjalla sekä TV Hack -kilpailulla, jossa koodarit keksivät uusia tapoja kuluttaa videosisältöjä ja koodasivat demoja 48 tunnin ajan. Useissa demoissa yhdistettiin sosiaalista mediaa tv-lähetykseen monin eri tavoin. Voittajahakkerit kuitenkin ideoivat playerin, joka reagoi käyttäjän liikkeeseen. Kaukosäätimen nappien painamisen sijaan sisältöä voi ohjata vaikkapa käden liikkeillä. Idea sinänsä on jo vanha tuttu pelimaailmasta.

"Everything now is multiplatform”

Netin uusista tv-palveluista ruotsalainen Magine oli näkyvästi esillä mm. tapahtuman sponsorina, pyrkien isosti markkinoille tuoreen lanseerauksen jälkeen. Palvelun käyttöliittymä on näkemistäni vastaavista palveluista ehdottomasti paras. Sisältönä Magine tarjoaa laajan skaalan tv-kanavia livenä ja tallenteina, samaan tapaan kuin suomalainen TVkaista. Sisällön laajuus, käyttökokemus, hakuominaisuudet ja tekninen toteutus vaikuttavat kuitenkin olevan valovuosia edellä ja palvelun suunnittelussa on panostettu helppouteen. “It’s beautiful, it works, it’s not trying to mess up the value chain.”

Suomalaisten tv-kanavien kanssa Magine ei ole vielä yhteistyössä, johtuen ainakin osittain tulehtuneesta tekijänoikeustilanteesta, mikä jarruttaa myös harmillisesti täkäläistä palvelukehitystä. Cannesissakin paikalla ollut BooxTV näyttää kuitenkin olevan virkistävä poikkeus. Hienot puitteet tarvitsevat kuitenkin laajemmin sisältöä kilpaillakseen kansainvälisen tarjonnan kanssa.

“The story around the story“

Datan hyödyntäminen ja big data nousevat yhä suurempaan rooliin television kehityksessä. Mediataloille kertyy ällistyttävä määrä tietoa, josta hyödynnetään tällä hetkellä vain murto-osa. Datasta pitäisi osata seuloa se kaikkein hyödyllisin ja rakentaa tarina tarinan ympärille. Mitä relevantti data kertoo ja mihin se kontribuoi, kuinka se käännetään vaikuttavuudeksi ja rahaksi? “Big data is good, smart data is great.”


Vaikuttavimmat luvut ja strategisen onnistumisen esitti Red Bull Media Housen Alexander Koppel. Mediatalo tekee yhteistyötä yli 600 urheilijan kanssa, järjestää yli 1000 tapahtumaa vuodessa ja tuottaa 600 tuntia videosisältöä. Lifestyle-lehdellä on 3 milj. levikki, Facebook-faneja 37 milj. ja YouTube-kanavalla 2 milj. tilaajaa. Tunnetuin ja kallein projekti oli luonnollisesti Felix Baumgartnerin hyppy stratosfääristä. Red Bullin kanavalta YouTubesta hyppyä seurasi suorana ennätykselliset 8 milj. yhtäaikaista katsojaa. YouTuben lisäksi se lähetettiin suorana 77 tv-kanavalla 48 maassa. Hyppy keräsi 9 milj. twiittiä, 15,6 "sosiaalista kontaktia" sekä lukemattomia lehtijuttuja ja uutisia.


Jos aiemmin Red Bull tunnettiin vain energiajuomana, nyt brändi on vakiinnuttanut asemansa vaikuttavana mediatoimijana, jonka tavoitteena on luoda emotionaalisesti koukuttavaa sisältöä, ja jonka strategia näyttää kaikin puolin onnistuneen. Tarina tarinan ympärillä on lähes yhtä koukuttava ja kiehtova.

"If it doesn't happen on YouTube, it doesn't happen"

YouTuben kanavien hyödyntäminen kohderyhmien tavoittamisessa ja sitouttamisessa tuntuu korostuvan vuosi vuodelta. Yleisö on globaalia, hyvin suunniteltu kanava vetää tilaajia, sisältö leviää herkästi sosiaalisessa mediassa ja mainosrahaakin on saatavilla. YouTube mahdollistaa kätevästi myös vuorovaikutuksen ohjelmakehityksessä.

Uusista YouTube-kanavista nousivat esiin mm. Jamie Oliverin FoodTube, meikkivinkeillä suosioon noussut ja lähes miljoona tilaajaa kerännyt Pixiwoo, sporttailuun ja parkouriin keskittynyt Flow sekä parodiaa ja viihdettä tarjoileva Studio Bagel.

Kohderyhmistä puhuttiin suhteellisen vähän. Ns. nuoriso-ongelmaa nosti esille selkeimmin kansainvälinen mediayhtiö Vice, joka aikoo brändätä nuorille kohdennetut uutiset YouTubeen (Vicen pääkanavalla tilaajia tällä hetkellä n. 1,7 milj.). Vice esitti melko tyrmääviä lukuja uutisiin liittyen: 85% sukupolvi Y:stä on tyytymättömiä olemassaoleviin uutislähteisiin ja samalla jopa 92% on kuitenkin kiinnostunut maailman uutisista. 71% kohderyhmästä haluaa läpinäkyvyyttä ja 79% ajatuksia herättävää sisältöä. Vicen mukaan nuorille omistautunutta vetoavaa, maailmanlaajuista uutisia tarjoavaa brändiä ei ole ja yhtiö näkee tässä historiallinen mahdollisuuden.



“We love stories: to tell them, watch them, to feel like they belong to us"

Ongelma tässä megalomaanisessa tapahtumassa yhä on lievä jako kahden kerroksen väkeen, vaikka isolla päälavalla ns. "päätapahtumassa" nähtiinkin jo läjä YouTube-videoita, Heroes-luoja Tim Kring hehkuttamassa uusia tarinankerronnan muotoja sekä kalvoja Red Bull Media Housen transmedia-strategiasta. Olisi ollut hauska nähdä alakerran innokkaat hakkerit, startupit tai nuoret lupaavat tuottajat samalla lavalla keskustelemassa Homelandin ja Sodan vangit -sarjan käsikirjoittaja-tuottaja Gideon Raffin sekä tanskalaisen draamapomon Piv Bernthin kanssa. Tai Gene Simmonsin haastateltavana ison mediapomon Darren Throopin rinnalla. Ravistelua ja uusia näkökulmia tarvitaan lisää myös sisältökeskusteluun tai tapahtumalla on edessä sama nuoriso-ongelma, kuin useimmilla mediataloilla.

Täysin selvää kaikille kuitenkin on, että menestyksen takana on hyvä tarina ja kyky toteuttaa se ihmisiä koskettavalla tavalla, kielialueesta riippumatta.

Kaikille Vallan linnakkeen faneille muuten tiedoksi, että DR:n seuraava suurempi draamasatsaus tulee pureutumaan vahvojen naiskuvausten jälkeen miesten sielunmaisemaan. Odotukset ja rima on asetettu korkealle.




22.3.2013

Kansalainen C muuttaa mediaa ja sen mittaamista


YouTube saavutti jälleen yhden virstanpylvään, kun se ylitti miljardin kuukausittaisen käyttäjän rajan. Googlen mukaan "YouTube kuuluu sukupolvi C:n jokaiseen vuorokaudenaikaan". "Generation C" on tunnistettu ensimmäisen kerran jo joitain vuosia sitten. Olennaista on ikään perustuvan X- ja Y-jaottelun syrjäyttäminen käyttäytymiseen perustuvalla määrittelyllä. C määritellään yleisimmin termillä "connected", mutta sitä on käytetty kuvaamaan myös "content"- tai "communication" 
-sukupolvea.

Kansalainen C on jatkuvasti verkossa ja elää sukkuloiden sujuvasti monien näyttöjen välillä: älypuhelimen, tabletin, PC:n ja tv-ruudun. Yhteyksien nopeutuminen tarkoittaa myös enemmän YouTuben parissa vietettyä aikaa eri tilanteissa, kuten odotellessa jotain, töissä, koulussa tai halutessa skipata mainoskatkoja.

USA:ssa sukupolvi C:n television katselu näyttää kääntyneen vähän laskuun. Toisaalta myös monilla suosittuina pidetyillä sarjoilla tuntuu olevan surkeat katsojaluvut. Mutta kuten Wired-lehden artikkelissa "The new rules of the hyper-social, data-driven, actor-friendly, super-seductive platinum age of television" hyvin todetaan, se ei välttämättä tarkoita tv-sisältöjen pienempää kuluttamista, vaan sitä, että  sisältöjä kulutetaan yhä enemmän ja monipuolisemmin eri laitteilta ja eri tilanteissa, riippumatta ohjelman tv-esitysajoista. Perinteisten mittareiden tuijottaminen voi harhauttaa.

Twitter ja twiittaamisen merkitys sosiaalisen tv:n moottorina ja osana tv-sisältöjen kulutusta on noussut kuumaksi puheenaiheeksi. Viime viikolla Nielsen julkaisi tutkimuksen tv-ohjelmien ja Twitterin käytön korrelaatiosta. Tutkimuksen mukaan tv-ohjelmasta tweettaaminen vaikuttaa katsoja sitoutumiseen ja katsojamääriin. Briteissä tehdyn analyysin mukaan 40% kaikesta Twitter-trafiikista liittyy tv-sisältöihin. Suomessakin trendi näyttää kasvavan ja nyt myös Maikkari on nostanut Twitterin näkyvään rooliin sosiaalisen tv:n ja sisältöjen kehityksessä.

Katsojalukujen mittaamisen rinnalle pitääkin kehittää katsojan sitoutumista ja vuorovaikutusta mittaavia välineitä, joiden avulla saataisiin oikeampi käsitys aidosti suosituista sisällöistä. Päätöksiä tv-sarjojen kohtaloista tai mainosrahojen kohdentamisesta tehdään usein tuttujen katsojamäärien sekä netti-tv:n ja verkkosivujen kävijämäärien perusteella, mutta mediamarkkinoiden muutos pakottaa yhtiöt sisältöjen uudelleenmäärittelyn ohella kääntämään mittarit uuteen asentoon. Nielsen on jo tehnyt oman siirtonsa, ottaako Finnpanel mallia? Sama ilmiö koskee luonnollisesti myös printtimediaa.

Sitä mukaa kun älykkäämpi ja nopeampi teknologia yleistyy, myös sisällönkulutuksen muuttuvat tavat arkipäiväistyvät, kuten YouTuben esimerkki osoittaa. Sukupolvi C kasvaa kattamaan laajan ikähaarukan. Suomalaisissa mediayhtiöissä omien keskustelua herättävien sisältöjen merkitys kasvaa, jos mielii jatkossakin syvää asiakassuhdetta ja mainosrahoja. Transmediaiseen sisällönsuunnitteluun, tarinankerrontaan ja sitä kautta katsojan sitouttamiseen kannattaa viimeistään nyt suhtautua vakavasti.




19.2.2013

Sponsorointia, ohjelmayhteistyötä vai ylisuojelua?

Markkinointi & Mainonta uutisoi eilen, että viestintävirasto on lähettänyt Sanoma Entertainmentille selvityspyynnön, joka koskee yhtiön radiokanavien ja Ilta-Sanomien uutisyhteistyötä.

Lain mukaan "sponsoroinnilla tarkoitetaan audiovisuaalisten sisältöpalvelujen, audiovisuaalisten ohjelmien taikka radio-ohjelmien tai radiotoiminnan rahoitusta tai muuta taloudellista tukemista, jonka tarkoituksena on tuen antajan hyödykkeiden myynnin tai tuen antajan tunnettuuden edistäminen, jos tuen antaja ei harjoita ohjelmien tai radio-ohjelmien tuotantoa taikka sisältöpalvelujen tarjontaa tai radiotoimintaa". Laki televisio- ja radiotoiminnasta ei ulotu sanoma- tai aikakauslehtien verkkojulkaisuihin. Muuta yleisöä ja kuluttajia suojelevaa lainsäädäntöä löytyy mm. kuluttajansuojalaista.

Laissa sanotaan hyvin yksiselitteisesti: uutis- tai ajankohtaisohjelmat eivät saa olla sponsoroituja.

Nyt syynissä on Ilta-Sanomien ja Nelosen välinen sopimus. Kyse lienee käytännössä vain rahavirroista. Mikäli Ilta-Sanomat maksaa Neloselle uutisajasta, yhteistyö vaikuttaa selvältä sponsoroinnilta.

Kiinnostavampi keskustelu syntyi kuitenkin hieman aiheen vierestä. Twitterissä harhauduimme väittelemään siitä, onko kyse mainonnasta tai ristiinmarkkinoinnista ja onko tämänkaltainen yhteistyö hyväksyttävää. Jäin prosessoimaan käytyä keskustelua ja kirjoitin tähän muistiin muutamia hajanaisia ajatuksia aiheeseen liittyen.

Mitä sponsoroinnin ja mainonnan sääntelyllä turvataan?

Laissa mainonta on erotettu sponsoroinnista. Radiossa lähetysajasta saa olla mainoskatkomainontaa enintään 10 % vuorokaudessa ja enintään 24 minuuttia kahtena peräkkäisenä täytenä tuntina, mikä on eurooppalaisittain vähän. Maallikkona ajattelen, että ohjelmayhteistyöllä eli sponsoroinnilla tätä rajoitusta voidaan kätevästi kiertää.

Kaupallisten toimijoiden ohjelmayhteistyössä liikkuu lähes aina raha. Lailla halutaan estää mainonnan tai mainostajan vaikutus journalistiseen sisältöön sekä taata kuuntelijalle mahdollisuus erottaa selvästi ohjelmasisältö mainonnasta.

Uutisten ikkunointi ristiin Sanomien  verkkosivuilla on kuitenkin täysin sallittua. Mainosmyynnillä taataan printtiuutisten tuotanto. Mediamarkkinat sekoittuvat ja mediayhtiöissä kanavien rajat ovat häilyviä. Strategiana on yhä useammin tuottaa sisältöä "joka välineeseen".

Lain tavoitteena on yleensä ns. heikomman suojelu ja jonkin oikeushyvän turvaaminen. Miltä kuuntelijaa eli kuluttajaa halutaan tässä Nelosen ja Ilta-Sanomien uutisyhteistyössä suojella? Kyse ei ole harhaanjohtavasta mainonnasta tai tietojen vääristelystä. Kyse ei ole uutistoiminnan ulkopuolelta tulevan tahon vaikutusyrityksistä journalistiseen sisältöön. Uutiset eivät myöskään sekoita mainontaa itse uutissisältöön, lukuunottamatta "lue lisää päivän Ilta-Sanomista" -lauseita, jotka viittaavat myös uutislähteeseen. Suoraa ostokehoitusta ei ole, vaikka siihen viittaava vahva mielikuva syntyykin. Ilta-Sanomia voi lukea ainakin osittain ilmaiseksi verkosta. Mainontana uutiset veisivät lähinnä ison osan lain sallimasta mainosajasta ja vaikuttaisivat radioiden muuhun mainosmyyntiin.

Yleisö ei erota rahavirtojen suuntia

Maallikon ja kuluttajan on vaikea hahmottaa, mikä ero tällä kyseisellä tapauksella on Helsingin Sanomien ja Nelosen uutisyhteistyöhön. Organisaationäkökulmasta toimitusten yhdistämisellä ilmeisesti onnistuttiin kiertämään em. lakitekniset ja rahavirtoihin liittyvät probleemat. Toisaalta, Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan konserniin. Entä kaupallinen uutistoimija STT? Vaikka se ei toimi kuluttajabisneksessä, BtoB-maailmassakin ihmiset tekevät päätöksiä ja olisi naiivia ajatella, että STT:n mainitseminen esim. radiouutisten yhteydessä ei edistäisi heidän kaupallisia tavoitteita. Sponsoroinnista tai mainonnasta ei kuitenkaan ole kyse, koska STT myy uutisia. Ostopäätöksiä tekevän ihmisen korvissa tämä ero ei kuulu.

Uutisten tuottajalla on merkitystä

Uutiskilpailu on kovaa ja brändeillä on merkitystä. Jos kaupallisuus pitäisi peittää kokonaan uutisista, tarkoittaisi se sitä, että uutisten lähdettä ei mainittaisi. Nyt Nelosen radioiden uutisissa on selkeästi ilmaistu, kuka ne tuottaa, kuten missä tahansa uutistunnuksessa. Mainontaa tahi ei, minulle uutisten selkeä ja näkyvä alkuperämerkintä on tärkeä ja haluan arvioida kuulemani uutisten uskottavuuden ja relevanssin. Kokisin harhaanjohtavana tilanteen, jossa uutiset olisi naamioitu osaksi radiotoimituksen tuottamaa sisältöä ja tosiasiassa niiden takana olisi kuitenkin suuri toimitus toisaalla. Uutisissa on eroja.

Yleensä uutiset mielletään vakavasti otettavan kanavan tunnusmerkiksi ja uutislähetykset ovat relevanttia sisältöä kuuntelijoille. Tyylipoliiseina emme voi tuomita niitä markkinoinniksi myöskään sen takia, että ne eivät ole riittävän "hyviä" tai "uskottavia". Tästä lienemme kaikki samaa mieltä. Sananvapauskin sallii vähemmän fiksut mielipiteet.

Medialukutaitoa kehiin

Sanomalehtien kriisissä monikanavaisuus ja sisältöyhteistyö on monelle pelastus. Pelisääntöjen pitäisikin olla loogiset, selvät ja samat kaikille, etenkin meidän kuluttajien eli mainonnan kohteen silmissä.

Mielestäni kriittisempää olisi kuitenkin tarttua todellisiin mainontaan liittyviin ongelmiin. Kaupallisilla lastenkanavilla esitetään jatkuvasti mainontaa, joka on aikuisen silmissä kohdennettu lapsille. Sähköpostiini tupsahtaa jatkuvasti uutiskirje, jota en saa pyynnöistä ja yrityksistä huolimatta lopetettua. Facebook on täynnä fiktiivisiä hahmoja, jotka epäsuorasti mainostavat jotain kaupallista palvelua tai tuotetta. Ja ennen kaikkea medialukutaitoon pitäisi panostaa kunnolla jo peruskoulussa, jotta lainsäädäntöä ei tarvita ainakaan ylisuojelemaan ihmisiä.


14.2.2013

Suomalaisen television pelastaa suomalainen tuotanto

Televisio on in.

Minulle televisio on yhtä kuin televisio-ohjelmat, joita jaellaan televisioksi kutsutun laitteen, tietokoneen tai mobiilin välityksellä netin yli tai ns. perinteisin menetelmin. Televisio on lineaarista ja siirrettyä katselua sekä ei-lineaarista on demand -sisältöä. Vanhan lineaarisen television saa helposti älykkääksi ja ei-lineaariseksi vaikkapa AppleTV:n avulla.

Suomalaiset katsovat televisiota enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan. Samalla katselukäyttäytyminen, laitteet sekä ansaintalogiikat ja markkinat muuttuvat. On ollut kiinnostava seurata, miten suomalaiset tv-yhtiöt suhtautuvat muutokseen ja kuka haluaa erottua visionäärinä, kuka perinteisen television puolestapuhujana. Ja kuka on hiljaa.

Digitan organisoiman television kehitystä puineen tapahtuman Camp Berlinin haastattelussa Ylen toimitusjohtajan Lauri Kivisen pohdinta oli aivan eri aikakaudella, kuin edellisen viikon Kauppalehdessä. Kivisellä oli erinomaisia ajatuksia television yleisösuhteen merkityksestä, sosiaalisen median ja television yhteisistä mahdollisuuksista sekä valinnanvapauden merkityksestä katsojalle. MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko osui myös asian ytimeen: hyvät tarinat pysyvät ja koskettavat. Suurin muutos tapahtuu siinä, miten ihmiset pääsevät sisältöön käsiksi. Rotko sanoi, että 90% kaikesta katselusta on lineaarista ja vaikka on demand -katselu kasvaisi räjähdysmäisesti, se tulee lineaarisen katselun päälle.

Kysymys kuuluukin, koska ajankäytön rajat tulevat vastaan ja miten ihmiset sitten valitsevat?

Live-lähetykset, reality ja uutiset lineaarisen tv:n ytimessä

Viime vuoden katsotuimmat ohjelmat olivat tunteita ja keskustelua herättäviä, kuten vaalit, Euroviisut, Linnanjuhlat, olympialaiset, Putous, Tanssii tähtien kanssa, Vain elämää, Voice of Finland ja Talent Suomi. Näitä massojen katsomia sisältöjä yhdistää suoran lähetyksen tuoma jännitys, talenttien löytäminen, äänestykset, vahvat mielipiteet, hauskuus ja riskinotto.

Joskus käy kuitenkin niin, että massoihin vetoavat live-sisällöt karkaavat perinteisiltä broadcastereilta. Red Bull Media Housen tuottamaa Felix Baumgartnerin ennätyshyppyä seurasi livenä YouTubesta 8 miljoonaa katsojaa. Katastrofin sattuessa seurataan herkästi globaalien uutistoimijoiden live-kuvaa netistä ja jos omaa suosikkiurheilulajia ei näytetä suorana televisiosta, se etsitään netistä.

Lineaarinen ja sosiaalinen sopivat hyvin yhteen. Accenturen vuonna 2012 tekemän monikansallisen tutkimuksen mukaan suurin osa tv:n katsojista tekee samalla jotain muuta, yleensä tietokoneella tai mobiililaitteella. Merkille pantavaa on, että rinnakkaiskäyttäjien määrä on todella suuri: jopa 72% kaikista 18-34 -vuotiaista.

Sosiaalisen katselun vahvan nousun on kokenut lähes jokainen meistä, etenkin edellä mainittujen ohjelmien yhteydessä. Sosiaalinen media tuo kiinnostaviin sisältöihin uusia kerroksia ja tv-ohjelmasta kasvaa jotain enemmän. Sosiaalista mediaa ei voida sivuuttaa television tulevaisuuden visioissa.

Käsikirjoitettu draama ja viihde jyräävät ei-lineaarisessa

Passiivisten sohvaperunoiden kuninkuuslajien eli käsikirjoitetun draaman ja viihteen ei-lineaarinen kuluttaminen on vahvassa kasvussa. Esimerkiksi Talouselämän artikkeli kertoi, että joulukuussa 2012 Soneran Koti tv -asiakkaista jo lähes kolmannes käytti on demand -palveluita. Soneran lisäksi mm. Elisa Viihde, Netflix, HBO sekä Viasat sekoittavat ei-lineaarisen katselun sisältöpakkaa.

Perinteisten broadcastereiden suhde kohua herättäneesen Netflixiin kertoo nykytilanteesta ja toimijoista paljon. Yle tarjoaa palveluun jonkin verran sisältöä BBC:n malliin, MTV Media ei. Rotko lausui viime syksynä Markkinointi ja mainonta -lehdelle, että "Yhdysvalloissa kahdeksan dollaria kuukaudessa elokuvista veloittava Netflix tuskin onnistuu tekemään Suomen pienillä markkinoilla kannattavaa liiketoimintaa palvelun nykyisellä toimintamallilla moneen vuoteen. ...kilpailutilanne on Netflixille kova jo sen takia, että suomalaiset kaupalliset kanavat näyttävät kymmeniä elokuvia ilmaiseksi viikottain."

Accenturen tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat valmiita maksamaan korkeatasoisesta, monilla ruuduilla toimivasta sisällöstä, jossa on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan mainoksia. Netflix tarjoaa kuukausimaksulla mainoksetonta sisältöä sekä todella laajan ja laitetuen, toisin kuin suomalaisten tv-toimijoiden palvelut.

Entä sisältö? Alussa Netflixin tarjonta oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pettymys ja Rotkon sanoihin oli helppo yhtyä. Helmikuussa lanseerattu Netflixin oma alkuperäissarja House Of Cards muutti tilanteen hetkessä, tai ainakin hetkellisesti. Siitä nousi pienimuotoinen hitti, josta mm. Alf Rehn kommentoi Twitterissä näin: "Kevin Spacey in House of Cards = Reason enough to pay for Netflix". Toisaalla kommentoitiin: "Sukupolvikokemus vuodelle 2013: House of Cards #kaikkikatsoo #netflix #houseofcards". Facebookissa kuultua: "kaikki katsoo house of cardsia. pitääkö mun sen vuoksi hankkia netflix? ". Netflixin imago ja merkitys muuttuivat nopeasti. Seuraavaksi yhtiö lanseeraa lastenohjelman yhteistyössä Dreamworks Animationin kanssa. Alkuperäissarjojen kohderyhmät on taiten valittu.

Uskon, että muutaman hittituotteen jälkeen Netflixin ja HBO:n kaltaiset toimijat syövät hiljalleen laadukkaan kansainvälisen käsikirjoitetun viihteen ja draaman arvoa suomalaisilla kanavilla. Positiivisten käyttökokemusten kasvaessa valinta tehdään herkemmin ei-lineaaristen palveluiden kautta. Missä vaiheessa tulee se piste, kun esimerkiksi HBO:sta ei ole enää Ylelle veturiksi?

Mihin suomalaisten broadcastereiden pitäisi keskittyä? 

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Kahden suurimman broadcast-yhtiön lausuntojen perusteella on lopulta vaikea ennustaa mitään suomalaisen televisiotoiminnan tulevaisuudesta. Kolmanneksi suurin pysyttelee hiljaa. Lineaarisen tv:n kuningaslajit, kuten suorat lähetykset, tapahtumat ja uutiset, kannattelevat kanavia vielä pitkään. Niihin on helppo nojautua ja niiden kautta kehittää vaikkapa sosiaalista katsomista.

Entä ei-lineaarista kulutusta kasvattavat ohjelmat? Viihteen, draaman ja asiaohjelmien osalta menestyksen edellytyksinä ovat hyvä sisältö ja katsojien tavoittaminen. Näitä molempia pitää aktiivisesti kehittää ja niihin tarvitaan kunnon rahoitusta. Realismia ei liene, että Netflix ostaisi Suomen kokoisella markkina-alueella suomalaisilta tuotantoyhtiöiltä suomalaista sisältöä.

Muutama vuosi sitten Media & Message -tapahtumassa kyseltiin, miksi valtio ei satsaa suomalaiseen ohjelmakehitykseen ja -vientiin vastaavin ponnistuksin, kuin esimerkiksi musiikkiteollisuudessa. Kysymys on yhä relevantti ja kulkee käsi kädessä suomalaisten broadcastereiden strategisten valintojen kanssa. Menestyäkseen maailmalla, suomalaisilla ohjelmasisällöillä pitää yleensä olla näyttöä kotimaan markkinoilta. Jos suomalaiset tv-toimijat eivät tilaa suomalaista sisältöä, vientituotteikaan ei synny.

Kivinen lausui Kauppalehdessä (4.2.3013) Pakko tanssia -realityn ostamiseen liittyen: "Jo vuosien ajan henki on ollut se, että kilvoitteluohjelmat kiinnostavat. Tämä tulee kaikkialla vastaan. Halusimme valita konseptin myös siksi, että meillä on tarve harjoitella formaattien soveltamista. Tavoitteena on osata jossain vaiheessa tehdä vientiin kelpaavia viihdeformaatteja yhdessä itsenäisten tuotantoyhtiöiden kanssa". Yle on ostanut formaatin tuotantoyhtiö Metronome Film & Televisionilta avaimet käteen -periaatteella, tilaajan Olli Tolan sanoin: "maksettu hinta pitää sisällään formaatin käyttöoikeudet ja kaikki tuotantoon liittyvät kustannukset". Metronomen omistaa kansainvälinen Shine Group, joka on kansainvälinen formaatti- ja tuotantotalo. Tarkoittaakohan avaimet käteen -periaate tässä myös sitä, että Yle ei osallistu itse tuotantoon? Miten varmistuu Kivisen toivoma formaatti-osaamisen siirtyminen Yleen/Suomeen ja missä määrin sitä tarvitaan?

Suuret Suomessa toimivat tuotantoyhtiöt, kuten Fremantle, Zodiak ja Metronome, ovat osa kansainvälisiä ketjuja, joissa tuotetaan mm. lokalisoitavia viihdeformaatteja. Kansainvälisissä tuotantoyhtiöissä tehdään sisäistä tuotekehitystä ja eri maiden toimistojen ideat kilpailevat keskenään. Vain parhaat pääsevät tuotantoputkeen ja niistä syntyy hittiformaatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että kovassa kilpailussa suomalaiset ideat eivät välttämättä lyö läpi niin nopeasti tai tiheästi. Mutta suuren maailman formaattien soveltaminen ja lokalisointi näissä yhtiöissä osataan, myös Suomessa. Pakko tanssia -ohjelma näyttäisi olevan siis pikemmin Ylen suuntaan harjoituskappale kansainvälisen viihdeformaatin esittämisestä ja kohderyhmän tavoittamisesta.

Sisältökehitys- ja formaattiosaamista löytyy kyllä myös omistukseltaankin suomalaisista tuotantoyhtiöistä. Alkujaan suomalaisen Tarinatalon Elämä pelissä -ohjelma oli Ylelle mainiosti istuva reality-formaatti, jonka oikeudet myytiin muualle Eurooppaan (sittemmin Tarinatalon osti brittiläinen ITV ja vuoden alusta nimeksi tuli ITV Studios Nordic). Suomalaisen Rabbit Filmsin Duudsonit tuli taloon -formaatti on käynyt aivan hiljattain kaupaksi useaan eri maahan. Suomalaisen Storyof-tuotantotyhtiön Putouksesta tullee seuraava kansainvälinen hittimme. Susamuru, joka on osa ruotsalaista Stampen Media Groupia, on onnistunut myymään optioita kehittämästään Matkaoppaat-sarjasta useaan eri maahan. Mikä hienointa, myös draaman puolelta löytyy onnistuminen: suomalaisen Moskito Televisionin MTV3:lle tuottaman Helppo elämä -sarjan Pohjois-Amerikan oikeudet on myyty Warner Brosille. Kansainvälinen menestys edellyttää ensin menestystä Suomessa ja realityn lisäksi kannattaa ehdottomasti kehittää muitakin sisältömuotoja vientiä silmällä pitäen.

Paras keino paaluttaa vahva markkina-asema Suomessa on suunnata rahavirrat reippaammalla kädellä tänne ja työllistää suomalaista sisältöteollisuutta. Sitä kautta kehittyy myös myynti- ja markkinointiosaaminen sekä paremmat lähtökohdat vientiin. Olennaista on lisäksi olla saatavilla useilla alustoilla ja kiinni ihmisten arjessa. Näin tieto sisällöstä leviää parhaiten ja nousee jopa ilmiöksi sosiaalisessa mediassa. Tästä kokonaisuudesta ennakkoluulottomalla kehitystyöllä löytyy uusia ansaintamalleja mainostulojen lisäksi, kuten olen tainnut jo parissakin blogimerkinnässäni todistaa.

Ensi kerralla uusiin aiheisiin :)


4.2.2013

Median poteroituminen näivettää median

Luin tänään Kauppalehdestä (siitä paperisesta) Yleisradion toimistusjohtajan Lauri Kivisen haastattelun. Juttu jätti paikoin hieman hämmentävän olon. Mihin jäi tulevaisuusorientoitunut, terävä analyysi median kehityksestä? Onko Yle palannut norsunluutorniin ja unohtanut kuluttajat sekä muun yritysmaailman?

Kivinen arvaa valistuneesti, että Suomesta valui toistasataa miljoonaa euroa amerikkalaisille verkkoyhtiöille, lähinnä Facebookille ja Googlelle. "Raha on pois suomalaisilta lehdiltä ja medioilta - suomalaisesta sisällöntuotannosta. Se on paljon isompi uhka tälle alalle kuin ristiriita, joka nähdään Ylen ja kaupallisten medioiden välillä. Tänne tulee uusia globaaleja pelureita, jotka tahtovat meidän eurot." Kivinen korostaa, että mainos, jonka paikallinen parturiyrittäjä Facebookiin laittaa, on suomalaiselta medialta pois.

Kivinen luo jännän asetelman "me media-ala ja ne muut yritykset". Facebook ja Google houkuttelevat mainostajia, koska ne tavoittavat hyvin. Jos parturiyrittäjä ei voisi mainostaa siellä missä hänen potentiaalinen asiakaskuntansa on, saattaisi parturin yrittäjäntaival jäädä lyhyeksi, mikä suuremmassa mittakaavassa ei olisi sekään hyväksi suomalaiselle kansantaloudelle. Monelle mainostavalle suomalaiselle yritykselle nämä "uudet" väylät tuovat lisää liikevaihtoa ja tunnettuutta paremmin, kuin perinteiset mainosmediat. Tilanteen palauttamiseksi katseet on luotava mediayritysten suuntaan. Sivuhuomiona todettakoon, että Kivinen unohtaa Googlen mittavat investoinnit Suomessa, jotka ovat tuoneet työpaikkoja ja rahaa. Toisin kuin telakkateollisuudessa, Googlen hanketta ei ole tuettu julkisin varoin. Me ja muut -asetelma tuntuu tässä kohdin vähän epäreilulta.

Kivinen pitää sosiaalista mediaa tabuna viestintäalalla. "Koko se data, jota ne (sosiaalisen median palvelut) keräävät meidän katsojista, ohjautuu muiden tahojen käyttöön mainonnan kohdentamiseksi." Haastattelu ei antanut vastausta, miten mahdolliseen tabuun pitäisi suhtautua tai tilanne ratkaista. Palvelut keräävät dataa ihmisistä, jos niille antaa siihen luvan. Joskus eittämättä luvattakin. Mutta monet kokevat myös mielekkäämpänä sen, että saavat itseään kiinnostavaa kohdennettua mainontaa, kuin että ruutu olisi täynnä täysin yhdentekeviä mainoksia. En pitäisi pahana sitäkään, että suomalaista sisällöntuotantoa nostettaisiin kyseisissä palveluissa esiin kohdennetun mainonnan keinoin, jotta se löytyisi paremmin.

"Ovathan kaveriverkostot kivoja juttuja, itsekin niitä käytän, mutta ei pidä ummistaa silmiään. Ne eivät luo sisältöä, niiden ei tarvitse lähettää toimittajaa palopaikalle. Ne vain linkkaavat". Sosiaalinen media on paljon suurempi ilmiö kuin linkkaavat kaveriverkostot, mikä ei sekään ole ihan vähäpätöinen juttu. Tv-sisältöjen sosiaalinen kuluttaminen on kasvussa. Twitter on nopeampi ja notkeampi uutiskanava myös uutistoimijoille, kuin niiden omat verkkosivut. Joukkoistamisen hyödyntäminen tuotekehityksessä ja asiakasdialogin helppous mahdollistavat myös mediayrityksille paljon sitoutuneempia ja lojaalimpia asiakassuhteita sekä parempia palveluita. Sosiaalisessa mediassa keskustellaan ja väitellään sisällöistä ja se ohjaa ihmisiä sisältöjen ääreen. Onko Kivinen unohtanut, miten mullistava keksintö Ylessä oli saattaa Twitter-viestit tv-ruutuihin teksti-tv:n välityksellä? Tai miten tehokasta ja kiiteltyä on Ylen nykyinen rekrytointitapa sosiaalisen median eri palveluissa Pinterestiä myöden? Sosiaalinen media on suomalaisillekin mediatoimijoille välttämättömyys. Kliseisesti: ei uhka, vaan mahdollisuus. Uskon, että mahdollisuutena se poikii myös suomalaiselle sisällöntuotannolle rahaa. Uhkana se sulkee kehityksen ulkopuolelle.

Lauri Kivinen toteaa haastattelussa myös, että suurin haaste Ylelle ovat nuoret, jotka eivät käytä lainkaan mediaa. Oletan, että hän tarkoittanee tällä niitä nuoria, jotka eivät katso televisiota televisiosta, kuuntele FM-radiota tai lue paperilehtiä. Uskon, että todella harvassa ovat ne nuoret, jotka eivät kuluta MITÄÄN mediaa. Jälleen kaikki on sisällöstä kiinni. Sisältö pitää ensin luontevasti löytää. Jos se on hyvää ja innostavaa, siitä puhutaan ja se leviää. Nuorille, kuten monille muillekin mediankäyttäjille nykyään, on melko yhdentekevää, minkä yhtiön tai kanavan sisältöjä kulutetaan tai ovatko ne suomeksi, ruotsiksi vai englanniksi, kunhan sisältö on juuri sillä hetkellä relevanttia, kiinnostavaa ja helppo kuluttaa. Genrestä riippumatta. Asiakin kelpaa. Perinteisiä mediasisältöjä pitää kehittää monipuolisesti laajentaen ajattelua monivälineisestä jakelusta monissä välineissä ihmisten ehdoilla elävään sisältöön. Ja kun sisällöt löydetään, kaupallinenkin media voi huokaista helpotuksesta: ne herättävät mainostajien kiinnostuksen. Tällöin mediamyynnin on oltava valmiina tarjoamaan mainostilaa niistä välineistä ja kanavista, joista sisältöä halutaan kuluttaa.

Mediakilpailun muuttuminen globaaliksi ei ole uusi juttu. Ei myöskään se, että toimialana media on muuttunut. Liiketoiminnan kehittämisessä toimialariippumaton verkostoituminen ja ennakkoluuloton yhteistyö on rock. Perinteisessä mediabisneksessä liikkuvien kannattaa tutkia tarkkaan myös lähimmät naapurit: missä on kompastuttu ja missä onnistuttu. Musiikin puolella näkyy jo valoa tunnelin päässä, kun uudet liiketoimintamallit alkavat tuottaa rahaa ja liikevaihtoa. Netflix ja HBO ovat rantautuneet Suomeen täyttäen aukon, jonka suomalaiset mediatalot ovat jättäneet. Ihmiset ovat netissä mieltyneet tietynlaiseen kuluttamisen tapaan ja on naiivia väittää, etteivät kuluttajat olisi valmiita maksamaan mistään sisällöstä. Sen pitää vain olla maksamisen arvoista, hinnoiteltu järkevästi ja käytännössä helppoa, kuten Spotify, Netflix ja iTunes ovat osoittaneet. Mutta kukaan ei katso Netflixiä, jos siellä ei ole kiinnostavaa sisältöä.

Kivisellä on arvokas ja hieno ajatus ekosysteemin rakentamisesta Ylen ympärille ja positiivinen viesti onkin, että Yle haluaa ostaa enemmän ohjelmia talon ulkopuolelta. Se toivottavasti virkistää suomalaisten riippumattomien tuotantoyhtiöiden tilannetta ja vie tuotekehitystä aktiivisesti eteenpäin. Mutta perinteisten mediayritysten olisi hyvä katsoa ympärilleen laajemmin. Maailman ei tarvitse olla joko-tai, vaan sekä-että. Lopullinen kuolinisku olisi palata supisuomalaiseen norsunluutorniin ja odottaa ihmisiä hyvän sisällön äärelle.

P.S. Yle on entinen työnantajani, josta olen edelleen ylpeä ja iloinen :)



29.1.2013

Yrittäjyyden suolaa ja sokeria

Vuodenvaihde on paitsi yritykseni Fugun tilinpäätöksen aikaa, myös hyvä hetki tarkistaa oman pään sisäinen status. Aika ajoin pohdin, haluanko jatkaa yrittäjänä vai viekö paluu ns. kuukausipalkkaiseen työhön voiton. Keskusteluja on käyty, motivaatioita on mitattu. Yhteen todelliseen unelmaduuniinkin olen jo törmännyt.

Yrittäjyys on tapetilla joka suunnassa. Kun pari vuotta sitten heittäydyin hyvästä asemasta ja uraputkesta yrittäjäksi, sain paljon kannustusta sekä kommentteja: "oletpa rohkea", "Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, hienoa!". Silloin ei tuntunut, että yrittäjyydessä edellytettäisiin mitään erityistä rohkeutta. Itsestähän menestyminen olisi kiinni, ajattelin, ja läksin rinta rottingilla kohti tulevaa. Yrittäjyys vei, koska janosin reipasta tekemisen meininkiä, välitöntä palautetta, uudenlaista kehittymistä sekä omien rajojen rohkeaa venyttämistä.

Opin pian, että yrittäjänä kaikki tunteet ovat vahvempia ja käyvät päälle voimallisemmin, kuin missään työpaikassa aiemmin. Epävarmuus, vapaus, pelko ja onnistumisen ilo. Ihana itsenäisyys, mutta joskus myös yksinäisyys.

Byrokratian kanssa kavereiksi. Parodia on paras metodi.


En ole uutta innovoiva start up -yrittäjä, vaan innovoin asiantuntijana asiakkaille parempaa liiketoimintaa ja työkulttuuria. Näin ollen jään kovassa nosteessa olevan tuotekehitykseen perustuvan yrittäjyyden tukiverkostojen ja hehkutuksen ulkopuolelle. Se ei juurikaan haittaa. Haittaa pikemminkin on, että Fugu Median kaltaista pientä osakeyhtiötä kohdellaan verotuksen ja byrokratian suhteen samoin kuin mitä tahansa suuryritystä.

Koska teen kaiken itse kirjanpitoa lukuunottamatta, kuluneet kolme vuotta ovat olleet minulle yrittäjyyden byrokratian korkeakoulu. Maisteriksi valmistuin ensimmäisenä syksynä, nyt parin vuoden jälkeen olen jo tohtoriksi väitellyt. Tämä on aihe, josta olen kerännyt koomisimmat sattumukset muistiin mahdollista Konttori-henkistä parodiaa varten. Katson mielessäni nykyään jokaisen ei-voi-olla-totta -tilanteen kuin kohtauksena tv-sarjasta. Se helpottaa, uskokaa pois!

Suunnitelmissani on ollut ryhtyä valmentamaan uusia yrittäjiä. Viranomaisten, pankkien ja vakuutusyhtiöiden moninaisten käytäntöjen pyörteissä menevät lihakset aika ajoin maitohapoille. Käytännön esimerkki: kun yrityksen rekisteröi, pitää Patentti- ja rekisterihallitukseen maksaa yrityksen tililtä osakepääoma. Kun menee pankkiin perustamaan yritykselle tiliä, pitäisi pankkivirkailijan mukaan olla mukana yrityksen y-tunnus, jonka saa kun yritys on rekisteröity. Hetken ihmettelin, muutaman hetken vänkkäsin epäuskoisena ja tili aukesi. Hikihän siinä tuli. Ja hölmö olo. Näin ei onneksi kuulemma tapahdu kaikissa pankeissa.

Välillä tekee mieli kääntää saamani kannustus muotoon: "Suomi tarvitsee yrittäjiä, mutta tarvitseeko yrittäjä Suomea?" Noh, omalla äidinkielellä on sentään helppo toimia. Olen usein pohtinut, miten pärjää maahanmuuttaja, jolle kieli on vaikea, byrokratia mielikuvituksen tuolla puolen ja yrittäjyys kenties ainoa tapa työllistyä. Myös arvonlisäveron jatkuva nousu kolahtaa pahimmillaan juuri tähän porukkaan. En enää ihmettele pienyritysten harmaata taloutta, sillä se voi joskus johtua silkasta tietämättömyydestä, ei tahallisuudesta.

Myyntityö. Oi myyntityö.

Kun byrokratian oppii ja löytää hyvän kirjanpitäjän, yrittäjyyskin sujuu kuin tanssi. Etenkin, jos on hyvä myymään. Taito, joka on osoittautunut kaikista vaikeimmaksi jopa kaltaiselleni ekstrovertille. Olen hyvä myymään asiakkaiden tai kollegojen palveluja, olen hyvä suunnittelemaan kaupallista liiketoimintaa, mutta oman työn myyminen verkostojen ulkopuolelle on näköjään haaste, joka todella kasvattaa henkistä kanttia. Kilpailu viestinnän kentällä on kovaa. Verkostot ja puskaradio ovat tuoneet ja tuovat kiinnostavia projekteja, mutta reviiriä on laajennettava, jos mielii kasvua. Olisihan hienoa olla joskus työnantaja.

Yksin toimivan konsultin on toisinaan vaikea puskea itseään asiakaorganisaatioihin sisään tunnettujen keskisuurten yritysten rinnalla. Tarjouskilpailutuksiin ei juuri tule kutsuja, koska ei ole "toimistoa" takana. "Toimistoni" on verkosto, josta löytyy tarvittaessa avuksi huippuosaajia moneen lähtöön. Usein yksinäisyys täytyykin kääntää vahvuudeksi: reagointinopeus, henkilökohtainen sitoutuminen asiakkaaseen sekä täysi riippumattomuus esimerkiksi teknologiavalinnoista voivat olla niitä ominaisuuksia, joille on tilausta. Aina ei tarvita suurta toimistoa tekemään selvitystyötä tai luomaan strategiaa. Joskus pienin voi olla tulosten valossa suurin.

Monesti juuri asiantuntijat ryhtyvät itsenäisiksi yrittäjiksi ja perustavat toiminimiä tai pieniä osakeyhtiöitä. Mutta asiantuntijat eivät useinkaan ole omien taitojensa mestarimyyjiä. Kun tämä ongelma ajan mittaan tulee jatkuvasti eteen, moni asiantuntija palaa kuukausipalkalle, vaikka töitä sinänsä piisaisikin. Työ ja sen tekijä eivät vain kohtaa.

Konsultti konsultoi. Sitä ennen vähän kuunteleekin.

Konsultin työssä on myös auttamatta oltava itseironiaa. Jo pelkkä nimike edellyttää sitä. Konsultteihin liitetään rutkasti stereotypioita. "Taas tulevat kalliit konsultit kertomaan, miten asiat pitäisi tehdä." "Konsulttien työtä on puhua hyvin." Yksin toimivasta konsultista tulee eittämättä mieleen markettien käytävillä maistiaisia tarjoilevat konsulentit.

Paras hetki konsultin työssä on, kun asiakaskin oivaltaa, että konsultin tärkein tehtävä on kuunnella hyvin. Koska tarkkakorvainen ammattitaitoinen konsultti kuuntelee hyvin ja esittää oikeat kysymykset, hän osaa myös soveltaa kaikkea työurallaan ja elämässään kertynyttä tietotaitoa juuri asiakkaan tilanteeseen, tarjoamatta sitä itsestään selvintä, valmista tai helpointa ratkaisua. Parhaat konsultit avaavat silmiä, ajatuksia ja sparraavat työyhteisöä aivan uudelle tasolle. Se ei useinkaan edellytä satoja tunteja valmistelutyötä, vaan herkkää korvaa, havainnointia, luovaa ongelmanratkaisua ja hyvää organisointikykyä sekä taitoa saada läpi hyvin perusteltuja näkemyksiä. Tyytyväinen asiakas tilaa uuden työn, minkä takia sitä ensimmäistä tarjousta ei kannata paisuttaa suureksi vain varmuuden vuoksi.

Rauha. Kaikki ratkaisut ovat yhtä hyviä tai huonoja.

Tämän vuoden statusarviointi on suoritettu. Olen yhä edelleen yrittäjä.

Konsulttina olen kokenut työurani suurimmat nousut silloin, kun projektit onnistuvat lähes täydellisesti. Yrittäjänä olen kokenut elämäni jyrkimmät laskut, kun olen joskus yön unettomana hetkenä saanut päähäni, että mitä jos en saa puolen vuoden päästä maksettua enää asuntolainaa. Siitä huolimatta rakastan tätä olotilaa sen kaikessa kauheudessaan ja kauneudessaan.

Ja lopulta: yrittäjyys on elämänasenne, mutta se on myös työpaikka, jota voi vaihtaa, jos tuntuu siltä.


25.1.2013

Tuottavin työpaikka on missä tahansa tai kaikkialla

Ystäväni Virpi Oinonen piirsi  Clearbox Consulting -yhtiölle infografiikaksi Sam Marshallin manifestin digitalisoituneesta työkulttuurista ja sen johtamisesta. "The Digital Workplace Manifesto illustrated" on mainio kiteytys, miten muutospaineissa elävä työyhteisö luotsataan lentoon. Kuva sopisi huoneentauluksi myös moneen suomalaiseen työyhteisöön.

Grafiikka kertoo tarinan, kuinka työpaikka ei ole enää sama fyysinen paikka kuin ennen, vaan toimintaa, jossa asiantuntija on onnellisimmillaan, luovimmillaan ja tehokkaimmillaan missä tahansa ja kaikkialla.

Moderni työyhteisö kannustaa itsenäiseen ajatteluun, oppimiseen, verkostoitumiseen ja luovaan ongelmanratkaisuun. Se ei jumita tuloksentekoa tietohallinnollisella byrokratialla, epäluottamuksella tai turhilla raja-aidoilla erilaisten roolien välillä.

Manifestissa muistutetaan myös siitä, että kaikki eivät ole diginatiiveja tai nopeita omaksujia. Ihmisillä on erilaisia rytmejä ja tapoja omaksua asioita. Yhteistyö onnistuu vain, jos ihmiset haluavat ymmärtää toisiaan ja pelaavat samassa joukkueessa. Se edellyttää hyvää johtamista.


28.11.2012

Serendipiteettiä ja sekä että -maailmaa

Heitin Facebookissa kysymyksen:
Pelastetaanko mediabisnes puhtaasti kaupallisella ajattelulla vai sisällön, kohderyhmien ja käyttäytymisen ymmärtämisellä, joka luonnollisesti nivoutuu motivaatioihin maksaa jostain?
Ystäväni Antti vastasi alta aikayksikön ja osui asian ytimeen:
Ensimmäisellä perinteinen kenttä saa jatkoaikaa ja jälkimmäisellä uudet tekijät pyyhkivät sitten kahta puolta ohitse.

Tuloskorttipakka ilmaan ja organisaatio uusiksi - vielä kerran!


Organisaatiouudistukset tarkoittavat usein resurssien ja panosten lisäämistä vaikkapa digitaaliseen liiketoimintaan ja niiden poistamista jostain muualta, mutta syvimpiä rakenteita ja roolituksia ei juuri muuteta. Organisaatioiden sisällä erotetaan yhä edelleen tulosvastuut perinteisten liiketoiminta- ja sisältöroolitusten perusteella. Välinevastuut ovat omissa siiloissaan ja niihin solahtavat kunkin välineen brändivastuut. Kehitysihmiset erotetaan kaupallisen, sisällöllisen ja teknologisen taustan perusteella omiin kuutioihin. Niin ikään myyntiorganisaatiot elävät lokeroissaan ja erilaiset raskaat toimitusjärjestelmät sekä hallinnon tukitoiminnot ohjaavat pysymään tiivisti kiinni perinteisissä prosesseissa. Siiloutuminen rajoittaa ajattelua ja ajaa bisneksen yhä uudelleen totuttuihin vanhoihin kaavoihin.

Erilaisilla matriisimalleilla toki syntyy uusia upeita monimediaisia sisältökonsepteja, mutta uskon, että jos tulosvastuut ja kehitysvastuut roolitetaan ja rekrytoidaan aina perinteisin tavoin, uusia aidosti tuottavia innovaatioita saadaan vielä odotella. Rooleja pitäisi uskaltaa sekoittaa, tulosvastuita muuttaa ja organisaation prosessit säätää mahdollisimman reagoiviksi. Esimerkiksi koodarilla voi olla edistyksellisempiä ajatuksia digitaalisen maailman ansaintamalleista kuin kauppiksen priimuksella, joka hallitsee muodollisesti liiketoimintasuunnitelman salat. Loistava sisällöntuottaja tuottaa hyviä tarinoita välineestä riippumatta ja hyvä johtaja osaa johtaa toimialasta riippumatta.

Kuinka usein ihmisille annetaan mahdollisuus loistaa ja kehittyä oman mukavuusalueen ulkopuolella, vaikka se saattaisi avata uusia kiinnostavia näkymiä yksilön oman kehityksen lisäksi liiketoiminnassa?

Serendipiteettiä bisnekseen

Pro-am -asennetta ja serendipiteettiä tarvitaan ehdottomasti myös bisnesmallien suunnitteluun. Start up -innostus on onneksi saanut isotkin mediakonsernit investoimaan uuteen, mallina vaikkapa SanomaVentures. Kaupallisen median kannattaa myös tarkkaan tutkia ns. ei-kaupallisen median kehitystä ja päin vastoin, niin organisaatiomalleja kuin sisältökonseptejakin.

Sen sijaan digitaalisen maailman uhkiin keskittyminen vie energiaa ja rahaa. Adaptoituminen ihmisten kulutuskäyttäytymiseen on terveempi lähtökohta kehitykselle, kuin istuttaa väkisin vanhoja toimintamalleja uuteen, vrt. musabisneksen haasteet ja onnistumiset. Maailmaa voi muuttaa ja tavoitteeksi kannattaa ottaa sekä-että, ei joko-tai. Vanhan rinnalla voi turvallisesti luoda uutta, mutta uuden luominen vanhaan on vaikeaa.

Facebook-ketjussa Saku kommentoi:  
Media hakee muotonsa uudella tavalla, joka yhdistää näitä. Siksi moni mediabisnes kuolee ja tilalle tulee uusia. Jos haluaa pärjätä tässä kisassa vanhana tekijänä, ainoa mitä kannattaa varmuudella tehdä on keskittyä siihen mikä tulee ihmisestä ilman tekniikkaa, esimerkiksi tekemään tarinoita ja palkkaamaan monipuolisia hyviä ihmisiä sekä kouluttamaan heitä. Mutta ennen kaikkea pitää tehdä.
Hear hear.


18.11.2012

Fasilitointi rokkaa!

Olen tapetoinut huoneen fläppipapereilla. Post It -laput ja eriväriset tussit olen asianmukaisesti ripotellut ympäri tilaa. Kaikki on valmista.

Ovesta astuu sisään etuajassa workshopin tilannut pomo vähän jännittyneenä, odottavana ja onnekseni erittäin innostuneena. Hänen jälkeen sisään raahustaa enemmän tai vähemmän innostuneita asiantuntijoita. Heille on plussaa, että saa viettää päivän pois arkityöstä. Negaatioita aiheuttaa ajatus lumihiutalemuodostelmista ja yliaktiivisesta konsulentista. Taasko kaatuillaan syliin tai pitää keksiä jotain väkisin positiivista kirjoitettavaa muiden selkiin? Vai väännetäänkö jälleen kerran "visioita" ja "missioita", jotka lopulta kuitenkin tulevat valmiina pakettina sieltä nurkkahuoneesta? Keltaisten lappujen pelko häilyy myös mielessä. Työpajoja tulee ja menee, mutta mitä niistä on ikinä seurannut?

Hyvän workshopin onnistumisen edellytys on hommansa osaava fasilitaattori. Meillä kaikilla on kokemusta työpajoista, jotka ovat enemmän tai vähemmän puuduttavia työpalavereja, joissa äänekkäät syövät hiljaiset.

Workshopeissa hienointa on se, että kaikki on vielä mahdollista. Ihan kaikki. Onnistunut fasilitointi tuottaa parhaassa tapauksessa energisoituneen ja entistä tiiviimmän työyhteisön sekä runsaasti konkreettista viivan yläpuolelle. Workshop ei ole suunnittelupalaveri tai koulutustilaisuus, vaikka se parhaimmillaan ajaa molempien asiaa. Hyvässä workshopissa eivät normaalit roolit päde, minkä takia on tärkeää, että osallistujia on organisaation eri osista ja mahdollisuuksien mukaan yrityksen ulkopuolelta. Parhaat työpajat ravistelevat luutuneita käsityksiä ja venyttävät aivonystyröitä, antavat ammatillista haastetta ja oivalluksia. Yleensä hyvistä työpajoista syntyy paljon tauhkaa ja pari timanttia. Edellyttäen kuitenkin, että muutamasta asiasta huolehditaan:

  • Workshopilla pitää olla selkeä tarve ja tilaus. Ongelma kannattaa kiteyttää hyvin, jotta ratkaisua voi hakea luovasti mutkan kautta.
  • Hyvä valmistelutyö tuottaa yllättäviä ja erikoisia näkökulmia, jotain odottamatonta. Kun on heitetty normaali rutiinien valtaama työmoodi ja ennakkoasenteet pois, saadaan porukka aidosti heräämään ja synnyttämään uusia asioita, joihin myös halutaan sitoutua.
  • Dokumentoinnin ja jälkihuollon pitää pelata. Muuten ihmisten aikaa ja aivoja on käytetty turhaan. Jälkihuolto sisältää mm. ideoiden konkretisoimista toteutussuunnitelmiksi sekä vastuiden ja omistajuuden määrittelyä. Jonkin ajan kuluttua olisi hyvä tavata uudelleen samalla porukalla ja kelata mitä tulikaan tehtyä, missä mennään ja saatiinko mitään aikaan.
  • Työskentelyä helpottamaan kannattaa ottaa fasilitaattori, joka juontaa, valmentaa, kellottaa ja sparraa ryhmän työskentelyä. Fasilitaattori pystyy reagoimaan ja korjaamaan tarvittaessa askelmerkkejä, sotkeentumatta tunteella liian syvälle ryhmän toimintaan. Fasilitaattori kysyy kysymyksiä, mutta ei anna vastauksia. Fasilitaattori hoitaa yleensä koko paketin valmistautumisesta dokumentointiin.
  • Muutama lumihiutalemuodostelma tai vähintään fiilismittari pitää aina toteuttaa, ihan vain muodon vuoksi ja jotta osallistujien ennakko-odotukset eivät aivan romuttuisi.


Case Jouluradio: Suomen suositumman kausiradion vuosi 2011 käynnistettiin kahdella workshopilla, joiden tavoitteena oli luoda tavoitteet ja toimintasuunnitelma parille seuraavalle vuodelle. Työpajan pohjalta käynnistyi prosessi, joka osaltaan johti verkkosivuston kävijämäärien kasvuun +61% sekä FM-kuuntelun kasvuun +32%, lähtötilanteen ollessa jo erittäin hyvä. Työ on jatkunut tänä vuonna ja jo pari viikkoa ennen kauden alkua mm. Facebook-tykkääjien määrä on noussut n. 16 000 yli 23 000 tykkääjään. Kannattaa olla kuulolla!


Fugu lyhyesti

Fugu Media Oy tarjoaa asiantuntijapalvelua liiketoiminnan kehittämiseen, strategiseen suunnitteluun sekä konsepti- ja graafiseen suunnitteluun eri välineissä.

Yhteistyötä olemme tehneet mm. Taiteen keskustoimikunnan, Kotolivingin, Nenäpäivän, STT:n, Finnish American Chamber of Commercen, Flatlight Filmsin sekä Jouluradion kanssa.

Tässä blogissa käsittelemme muuttuvaa sisältöbisnestä eri kanteilta, johtamista ja työelämää sekä ajankohtaisia, lähinnä mediamaailmasta kumpuavia ilmiöitä.
© Fugu Media Oy. Palvelun tarjoaa Blogger.

Blogin takana

Blogin takana
Marja Honkakorpi on pitkän linjan media-ammattilainen. Taustalla on kokemusta johto-, kehitys- ja suunnittelutehtävistä mm. Sanomilta, Yleisradiosta sekä Ylen Hyvä Säätiöstä. Tällä hetkellä Marja viisastelee päätoimisena Fuguna. Vapaa-ajan valtaa chilien kasvatus, lenkkeily ja satunnaiset oikeustieteen opinnot.

marja(at)fugu.fi

Yhteydet

fugu.media(at)fugu.fi
+358 40 179 1419

y-tunnus 2355083-0