19.2.2013

Sponsorointia, ohjelmayhteistyötä vai ylisuojelua?

Markkinointi & Mainonta uutisoi eilen, että viestintävirasto on lähettänyt Sanoma Entertainmentille selvityspyynnön, joka koskee yhtiön radiokanavien ja Ilta-Sanomien uutisyhteistyötä.

Lain mukaan "sponsoroinnilla tarkoitetaan audiovisuaalisten sisältöpalvelujen, audiovisuaalisten ohjelmien taikka radio-ohjelmien tai radiotoiminnan rahoitusta tai muuta taloudellista tukemista, jonka tarkoituksena on tuen antajan hyödykkeiden myynnin tai tuen antajan tunnettuuden edistäminen, jos tuen antaja ei harjoita ohjelmien tai radio-ohjelmien tuotantoa taikka sisältöpalvelujen tarjontaa tai radiotoimintaa". Laki televisio- ja radiotoiminnasta ei ulotu sanoma- tai aikakauslehtien verkkojulkaisuihin. Muuta yleisöä ja kuluttajia suojelevaa lainsäädäntöä löytyy mm. kuluttajansuojalaista.

Laissa sanotaan hyvin yksiselitteisesti: uutis- tai ajankohtaisohjelmat eivät saa olla sponsoroituja.

Nyt syynissä on Ilta-Sanomien ja Nelosen välinen sopimus. Kyse lienee käytännössä vain rahavirroista. Mikäli Ilta-Sanomat maksaa Neloselle uutisajasta, yhteistyö vaikuttaa selvältä sponsoroinnilta.

Kiinnostavampi keskustelu syntyi kuitenkin hieman aiheen vierestä. Twitterissä harhauduimme väittelemään siitä, onko kyse mainonnasta tai ristiinmarkkinoinnista ja onko tämänkaltainen yhteistyö hyväksyttävää. Jäin prosessoimaan käytyä keskustelua ja kirjoitin tähän muistiin muutamia hajanaisia ajatuksia aiheeseen liittyen.

Mitä sponsoroinnin ja mainonnan sääntelyllä turvataan?

Laissa mainonta on erotettu sponsoroinnista. Radiossa lähetysajasta saa olla mainoskatkomainontaa enintään 10 % vuorokaudessa ja enintään 24 minuuttia kahtena peräkkäisenä täytenä tuntina, mikä on eurooppalaisittain vähän. Maallikkona ajattelen, että ohjelmayhteistyöllä eli sponsoroinnilla tätä rajoitusta voidaan kätevästi kiertää.

Kaupallisten toimijoiden ohjelmayhteistyössä liikkuu lähes aina raha. Lailla halutaan estää mainonnan tai mainostajan vaikutus journalistiseen sisältöön sekä taata kuuntelijalle mahdollisuus erottaa selvästi ohjelmasisältö mainonnasta.

Uutisten ikkunointi ristiin Sanomien  verkkosivuilla on kuitenkin täysin sallittua. Mainosmyynnillä taataan printtiuutisten tuotanto. Mediamarkkinat sekoittuvat ja mediayhtiöissä kanavien rajat ovat häilyviä. Strategiana on yhä useammin tuottaa sisältöä "joka välineeseen".

Lain tavoitteena on yleensä ns. heikomman suojelu ja jonkin oikeushyvän turvaaminen. Miltä kuuntelijaa eli kuluttajaa halutaan tässä Nelosen ja Ilta-Sanomien uutisyhteistyössä suojella? Kyse ei ole harhaanjohtavasta mainonnasta tai tietojen vääristelystä. Kyse ei ole uutistoiminnan ulkopuolelta tulevan tahon vaikutusyrityksistä journalistiseen sisältöön. Uutiset eivät myöskään sekoita mainontaa itse uutissisältöön, lukuunottamatta "lue lisää päivän Ilta-Sanomista" -lauseita, jotka viittaavat myös uutislähteeseen. Suoraa ostokehoitusta ei ole, vaikka siihen viittaava vahva mielikuva syntyykin. Ilta-Sanomia voi lukea ainakin osittain ilmaiseksi verkosta. Mainontana uutiset veisivät lähinnä ison osan lain sallimasta mainosajasta ja vaikuttaisivat radioiden muuhun mainosmyyntiin.

Yleisö ei erota rahavirtojen suuntia

Maallikon ja kuluttajan on vaikea hahmottaa, mikä ero tällä kyseisellä tapauksella on Helsingin Sanomien ja Nelosen uutisyhteistyöhön. Organisaationäkökulmasta toimitusten yhdistämisellä ilmeisesti onnistuttiin kiertämään em. lakitekniset ja rahavirtoihin liittyvät probleemat. Toisaalta, Ilta-Sanomat ja Nelonen kuuluvat samaan konserniin. Entä kaupallinen uutistoimija STT? Vaikka se ei toimi kuluttajabisneksessä, BtoB-maailmassakin ihmiset tekevät päätöksiä ja olisi naiivia ajatella, että STT:n mainitseminen esim. radiouutisten yhteydessä ei edistäisi heidän kaupallisia tavoitteita. Sponsoroinnista tai mainonnasta ei kuitenkaan ole kyse, koska STT myy uutisia. Ostopäätöksiä tekevän ihmisen korvissa tämä ero ei kuulu.

Uutisten tuottajalla on merkitystä

Uutiskilpailu on kovaa ja brändeillä on merkitystä. Jos kaupallisuus pitäisi peittää kokonaan uutisista, tarkoittaisi se sitä, että uutisten lähdettä ei mainittaisi. Nyt Nelosen radioiden uutisissa on selkeästi ilmaistu, kuka ne tuottaa, kuten missä tahansa uutistunnuksessa. Mainontaa tahi ei, minulle uutisten selkeä ja näkyvä alkuperämerkintä on tärkeä ja haluan arvioida kuulemani uutisten uskottavuuden ja relevanssin. Kokisin harhaanjohtavana tilanteen, jossa uutiset olisi naamioitu osaksi radiotoimituksen tuottamaa sisältöä ja tosiasiassa niiden takana olisi kuitenkin suuri toimitus toisaalla. Uutisissa on eroja.

Yleensä uutiset mielletään vakavasti otettavan kanavan tunnusmerkiksi ja uutislähetykset ovat relevanttia sisältöä kuuntelijoille. Tyylipoliiseina emme voi tuomita niitä markkinoinniksi myöskään sen takia, että ne eivät ole riittävän "hyviä" tai "uskottavia". Tästä lienemme kaikki samaa mieltä. Sananvapauskin sallii vähemmän fiksut mielipiteet.

Medialukutaitoa kehiin

Sanomalehtien kriisissä monikanavaisuus ja sisältöyhteistyö on monelle pelastus. Pelisääntöjen pitäisikin olla loogiset, selvät ja samat kaikille, etenkin meidän kuluttajien eli mainonnan kohteen silmissä.

Mielestäni kriittisempää olisi kuitenkin tarttua todellisiin mainontaan liittyviin ongelmiin. Kaupallisilla lastenkanavilla esitetään jatkuvasti mainontaa, joka on aikuisen silmissä kohdennettu lapsille. Sähköpostiini tupsahtaa jatkuvasti uutiskirje, jota en saa pyynnöistä ja yrityksistä huolimatta lopetettua. Facebook on täynnä fiktiivisiä hahmoja, jotka epäsuorasti mainostavat jotain kaupallista palvelua tai tuotetta. Ja ennen kaikkea medialukutaitoon pitäisi panostaa kunnolla jo peruskoulussa, jotta lainsäädäntöä ei tarvita ainakaan ylisuojelemaan ihmisiä.


14.2.2013

Suomalaisen television pelastaa suomalainen tuotanto

Televisio on in.

Minulle televisio on yhtä kuin televisio-ohjelmat, joita jaellaan televisioksi kutsutun laitteen, tietokoneen tai mobiilin välityksellä netin yli tai ns. perinteisin menetelmin. Televisio on lineaarista ja siirrettyä katselua sekä ei-lineaarista on demand -sisältöä. Vanhan lineaarisen television saa helposti älykkääksi ja ei-lineaariseksi vaikkapa AppleTV:n avulla.

Suomalaiset katsovat televisiota enemmän ja monipuolisemmin kuin koskaan. Samalla katselukäyttäytyminen, laitteet sekä ansaintalogiikat ja markkinat muuttuvat. On ollut kiinnostava seurata, miten suomalaiset tv-yhtiöt suhtautuvat muutokseen ja kuka haluaa erottua visionäärinä, kuka perinteisen television puolestapuhujana. Ja kuka on hiljaa.

Digitan organisoiman television kehitystä puineen tapahtuman Camp Berlinin haastattelussa Ylen toimitusjohtajan Lauri Kivisen pohdinta oli aivan eri aikakaudella, kuin edellisen viikon Kauppalehdessä. Kivisellä oli erinomaisia ajatuksia television yleisösuhteen merkityksestä, sosiaalisen median ja television yhteisistä mahdollisuuksista sekä valinnanvapauden merkityksestä katsojalle. MTV Median toimitusjohtaja Heikki Rotko osui myös asian ytimeen: hyvät tarinat pysyvät ja koskettavat. Suurin muutos tapahtuu siinä, miten ihmiset pääsevät sisältöön käsiksi. Rotko sanoi, että 90% kaikesta katselusta on lineaarista ja vaikka on demand -katselu kasvaisi räjähdysmäisesti, se tulee lineaarisen katselun päälle.

Kysymys kuuluukin, koska ajankäytön rajat tulevat vastaan ja miten ihmiset sitten valitsevat?

Live-lähetykset, reality ja uutiset lineaarisen tv:n ytimessä

Viime vuoden katsotuimmat ohjelmat olivat tunteita ja keskustelua herättäviä, kuten vaalit, Euroviisut, Linnanjuhlat, olympialaiset, Putous, Tanssii tähtien kanssa, Vain elämää, Voice of Finland ja Talent Suomi. Näitä massojen katsomia sisältöjä yhdistää suoran lähetyksen tuoma jännitys, talenttien löytäminen, äänestykset, vahvat mielipiteet, hauskuus ja riskinotto.

Joskus käy kuitenkin niin, että massoihin vetoavat live-sisällöt karkaavat perinteisiltä broadcastereilta. Red Bull Media Housen tuottamaa Felix Baumgartnerin ennätyshyppyä seurasi livenä YouTubesta 8 miljoonaa katsojaa. Katastrofin sattuessa seurataan herkästi globaalien uutistoimijoiden live-kuvaa netistä ja jos omaa suosikkiurheilulajia ei näytetä suorana televisiosta, se etsitään netistä.

Lineaarinen ja sosiaalinen sopivat hyvin yhteen. Accenturen vuonna 2012 tekemän monikansallisen tutkimuksen mukaan suurin osa tv:n katsojista tekee samalla jotain muuta, yleensä tietokoneella tai mobiililaitteella. Merkille pantavaa on, että rinnakkaiskäyttäjien määrä on todella suuri: jopa 72% kaikista 18-34 -vuotiaista.

Sosiaalisen katselun vahvan nousun on kokenut lähes jokainen meistä, etenkin edellä mainittujen ohjelmien yhteydessä. Sosiaalinen media tuo kiinnostaviin sisältöihin uusia kerroksia ja tv-ohjelmasta kasvaa jotain enemmän. Sosiaalista mediaa ei voida sivuuttaa television tulevaisuuden visioissa.

Käsikirjoitettu draama ja viihde jyräävät ei-lineaarisessa

Passiivisten sohvaperunoiden kuninkuuslajien eli käsikirjoitetun draaman ja viihteen ei-lineaarinen kuluttaminen on vahvassa kasvussa. Esimerkiksi Talouselämän artikkeli kertoi, että joulukuussa 2012 Soneran Koti tv -asiakkaista jo lähes kolmannes käytti on demand -palveluita. Soneran lisäksi mm. Elisa Viihde, Netflix, HBO sekä Viasat sekoittavat ei-lineaarisen katselun sisältöpakkaa.

Perinteisten broadcastereiden suhde kohua herättäneesen Netflixiin kertoo nykytilanteesta ja toimijoista paljon. Yle tarjoaa palveluun jonkin verran sisältöä BBC:n malliin, MTV Media ei. Rotko lausui viime syksynä Markkinointi ja mainonta -lehdelle, että "Yhdysvalloissa kahdeksan dollaria kuukaudessa elokuvista veloittava Netflix tuskin onnistuu tekemään Suomen pienillä markkinoilla kannattavaa liiketoimintaa palvelun nykyisellä toimintamallilla moneen vuoteen. ...kilpailutilanne on Netflixille kova jo sen takia, että suomalaiset kaupalliset kanavat näyttävät kymmeniä elokuvia ilmaiseksi viikottain."

Accenturen tutkimuksen mukaan kuluttajat ovat valmiita maksamaan korkeatasoisesta, monilla ruuduilla toimivasta sisällöstä, jossa on mahdollisimman vähän tai ei ollenkaan mainoksia. Netflix tarjoaa kuukausimaksulla mainoksetonta sisältöä sekä todella laajan ja laitetuen, toisin kuin suomalaisten tv-toimijoiden palvelut.

Entä sisältö? Alussa Netflixin tarjonta oli muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pettymys ja Rotkon sanoihin oli helppo yhtyä. Helmikuussa lanseerattu Netflixin oma alkuperäissarja House Of Cards muutti tilanteen hetkessä, tai ainakin hetkellisesti. Siitä nousi pienimuotoinen hitti, josta mm. Alf Rehn kommentoi Twitterissä näin: "Kevin Spacey in House of Cards = Reason enough to pay for Netflix". Toisaalla kommentoitiin: "Sukupolvikokemus vuodelle 2013: House of Cards #kaikkikatsoo #netflix #houseofcards". Facebookissa kuultua: "kaikki katsoo house of cardsia. pitääkö mun sen vuoksi hankkia netflix? ". Netflixin imago ja merkitys muuttuivat nopeasti. Seuraavaksi yhtiö lanseeraa lastenohjelman yhteistyössä Dreamworks Animationin kanssa. Alkuperäissarjojen kohderyhmät on taiten valittu.

Uskon, että muutaman hittituotteen jälkeen Netflixin ja HBO:n kaltaiset toimijat syövät hiljalleen laadukkaan kansainvälisen käsikirjoitetun viihteen ja draaman arvoa suomalaisilla kanavilla. Positiivisten käyttökokemusten kasvaessa valinta tehdään herkemmin ei-lineaaristen palveluiden kautta. Missä vaiheessa tulee se piste, kun esimerkiksi HBO:sta ei ole enää Ylelle veturiksi?

Mihin suomalaisten broadcastereiden pitäisi keskittyä? 

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Kahden suurimman broadcast-yhtiön lausuntojen perusteella on lopulta vaikea ennustaa mitään suomalaisen televisiotoiminnan tulevaisuudesta. Kolmanneksi suurin pysyttelee hiljaa. Lineaarisen tv:n kuningaslajit, kuten suorat lähetykset, tapahtumat ja uutiset, kannattelevat kanavia vielä pitkään. Niihin on helppo nojautua ja niiden kautta kehittää vaikkapa sosiaalista katsomista.

Entä ei-lineaarista kulutusta kasvattavat ohjelmat? Viihteen, draaman ja asiaohjelmien osalta menestyksen edellytyksinä ovat hyvä sisältö ja katsojien tavoittaminen. Näitä molempia pitää aktiivisesti kehittää ja niihin tarvitaan kunnon rahoitusta. Realismia ei liene, että Netflix ostaisi Suomen kokoisella markkina-alueella suomalaisilta tuotantoyhtiöiltä suomalaista sisältöä.

Muutama vuosi sitten Media & Message -tapahtumassa kyseltiin, miksi valtio ei satsaa suomalaiseen ohjelmakehitykseen ja -vientiin vastaavin ponnistuksin, kuin esimerkiksi musiikkiteollisuudessa. Kysymys on yhä relevantti ja kulkee käsi kädessä suomalaisten broadcastereiden strategisten valintojen kanssa. Menestyäkseen maailmalla, suomalaisilla ohjelmasisällöillä pitää yleensä olla näyttöä kotimaan markkinoilta. Jos suomalaiset tv-toimijat eivät tilaa suomalaista sisältöä, vientituotteikaan ei synny.

Kivinen lausui Kauppalehdessä (4.2.3013) Pakko tanssia -realityn ostamiseen liittyen: "Jo vuosien ajan henki on ollut se, että kilvoitteluohjelmat kiinnostavat. Tämä tulee kaikkialla vastaan. Halusimme valita konseptin myös siksi, että meillä on tarve harjoitella formaattien soveltamista. Tavoitteena on osata jossain vaiheessa tehdä vientiin kelpaavia viihdeformaatteja yhdessä itsenäisten tuotantoyhtiöiden kanssa". Yle on ostanut formaatin tuotantoyhtiö Metronome Film & Televisionilta avaimet käteen -periaatteella, tilaajan Olli Tolan sanoin: "maksettu hinta pitää sisällään formaatin käyttöoikeudet ja kaikki tuotantoon liittyvät kustannukset". Metronomen omistaa kansainvälinen Shine Group, joka on kansainvälinen formaatti- ja tuotantotalo. Tarkoittaakohan avaimet käteen -periaate tässä myös sitä, että Yle ei osallistu itse tuotantoon? Miten varmistuu Kivisen toivoma formaatti-osaamisen siirtyminen Yleen/Suomeen ja missä määrin sitä tarvitaan?

Suuret Suomessa toimivat tuotantoyhtiöt, kuten Fremantle, Zodiak ja Metronome, ovat osa kansainvälisiä ketjuja, joissa tuotetaan mm. lokalisoitavia viihdeformaatteja. Kansainvälisissä tuotantoyhtiöissä tehdään sisäistä tuotekehitystä ja eri maiden toimistojen ideat kilpailevat keskenään. Vain parhaat pääsevät tuotantoputkeen ja niistä syntyy hittiformaatteja. Tämä tarkoittaa sitä, että kovassa kilpailussa suomalaiset ideat eivät välttämättä lyö läpi niin nopeasti tai tiheästi. Mutta suuren maailman formaattien soveltaminen ja lokalisointi näissä yhtiöissä osataan, myös Suomessa. Pakko tanssia -ohjelma näyttäisi olevan siis pikemmin Ylen suuntaan harjoituskappale kansainvälisen viihdeformaatin esittämisestä ja kohderyhmän tavoittamisesta.

Sisältökehitys- ja formaattiosaamista löytyy kyllä myös omistukseltaankin suomalaisista tuotantoyhtiöistä. Alkujaan suomalaisen Tarinatalon Elämä pelissä -ohjelma oli Ylelle mainiosti istuva reality-formaatti, jonka oikeudet myytiin muualle Eurooppaan (sittemmin Tarinatalon osti brittiläinen ITV ja vuoden alusta nimeksi tuli ITV Studios Nordic). Suomalaisen Rabbit Filmsin Duudsonit tuli taloon -formaatti on käynyt aivan hiljattain kaupaksi useaan eri maahan. Suomalaisen Storyof-tuotantotyhtiön Putouksesta tullee seuraava kansainvälinen hittimme. Susamuru, joka on osa ruotsalaista Stampen Media Groupia, on onnistunut myymään optioita kehittämästään Matkaoppaat-sarjasta useaan eri maahan. Mikä hienointa, myös draaman puolelta löytyy onnistuminen: suomalaisen Moskito Televisionin MTV3:lle tuottaman Helppo elämä -sarjan Pohjois-Amerikan oikeudet on myyty Warner Brosille. Kansainvälinen menestys edellyttää ensin menestystä Suomessa ja realityn lisäksi kannattaa ehdottomasti kehittää muitakin sisältömuotoja vientiä silmällä pitäen.

Paras keino paaluttaa vahva markkina-asema Suomessa on suunnata rahavirrat reippaammalla kädellä tänne ja työllistää suomalaista sisältöteollisuutta. Sitä kautta kehittyy myös myynti- ja markkinointiosaaminen sekä paremmat lähtökohdat vientiin. Olennaista on lisäksi olla saatavilla useilla alustoilla ja kiinni ihmisten arjessa. Näin tieto sisällöstä leviää parhaiten ja nousee jopa ilmiöksi sosiaalisessa mediassa. Tästä kokonaisuudesta ennakkoluulottomalla kehitystyöllä löytyy uusia ansaintamalleja mainostulojen lisäksi, kuten olen tainnut jo parissakin blogimerkinnässäni todistaa.

Ensi kerralla uusiin aiheisiin :)


4.2.2013

Median poteroituminen näivettää median

Luin tänään Kauppalehdestä (siitä paperisesta) Yleisradion toimistusjohtajan Lauri Kivisen haastattelun. Juttu jätti paikoin hieman hämmentävän olon. Mihin jäi tulevaisuusorientoitunut, terävä analyysi median kehityksestä? Onko Yle palannut norsunluutorniin ja unohtanut kuluttajat sekä muun yritysmaailman?

Kivinen arvaa valistuneesti, että Suomesta valui toistasataa miljoonaa euroa amerikkalaisille verkkoyhtiöille, lähinnä Facebookille ja Googlelle. "Raha on pois suomalaisilta lehdiltä ja medioilta - suomalaisesta sisällöntuotannosta. Se on paljon isompi uhka tälle alalle kuin ristiriita, joka nähdään Ylen ja kaupallisten medioiden välillä. Tänne tulee uusia globaaleja pelureita, jotka tahtovat meidän eurot." Kivinen korostaa, että mainos, jonka paikallinen parturiyrittäjä Facebookiin laittaa, on suomalaiselta medialta pois.

Kivinen luo jännän asetelman "me media-ala ja ne muut yritykset". Facebook ja Google houkuttelevat mainostajia, koska ne tavoittavat hyvin. Jos parturiyrittäjä ei voisi mainostaa siellä missä hänen potentiaalinen asiakaskuntansa on, saattaisi parturin yrittäjäntaival jäädä lyhyeksi, mikä suuremmassa mittakaavassa ei olisi sekään hyväksi suomalaiselle kansantaloudelle. Monelle mainostavalle suomalaiselle yritykselle nämä "uudet" väylät tuovat lisää liikevaihtoa ja tunnettuutta paremmin, kuin perinteiset mainosmediat. Tilanteen palauttamiseksi katseet on luotava mediayritysten suuntaan. Sivuhuomiona todettakoon, että Kivinen unohtaa Googlen mittavat investoinnit Suomessa, jotka ovat tuoneet työpaikkoja ja rahaa. Toisin kuin telakkateollisuudessa, Googlen hanketta ei ole tuettu julkisin varoin. Me ja muut -asetelma tuntuu tässä kohdin vähän epäreilulta.

Kivinen pitää sosiaalista mediaa tabuna viestintäalalla. "Koko se data, jota ne (sosiaalisen median palvelut) keräävät meidän katsojista, ohjautuu muiden tahojen käyttöön mainonnan kohdentamiseksi." Haastattelu ei antanut vastausta, miten mahdolliseen tabuun pitäisi suhtautua tai tilanne ratkaista. Palvelut keräävät dataa ihmisistä, jos niille antaa siihen luvan. Joskus eittämättä luvattakin. Mutta monet kokevat myös mielekkäämpänä sen, että saavat itseään kiinnostavaa kohdennettua mainontaa, kuin että ruutu olisi täynnä täysin yhdentekeviä mainoksia. En pitäisi pahana sitäkään, että suomalaista sisällöntuotantoa nostettaisiin kyseisissä palveluissa esiin kohdennetun mainonnan keinoin, jotta se löytyisi paremmin.

"Ovathan kaveriverkostot kivoja juttuja, itsekin niitä käytän, mutta ei pidä ummistaa silmiään. Ne eivät luo sisältöä, niiden ei tarvitse lähettää toimittajaa palopaikalle. Ne vain linkkaavat". Sosiaalinen media on paljon suurempi ilmiö kuin linkkaavat kaveriverkostot, mikä ei sekään ole ihan vähäpätöinen juttu. Tv-sisältöjen sosiaalinen kuluttaminen on kasvussa. Twitter on nopeampi ja notkeampi uutiskanava myös uutistoimijoille, kuin niiden omat verkkosivut. Joukkoistamisen hyödyntäminen tuotekehityksessä ja asiakasdialogin helppous mahdollistavat myös mediayrityksille paljon sitoutuneempia ja lojaalimpia asiakassuhteita sekä parempia palveluita. Sosiaalisessa mediassa keskustellaan ja väitellään sisällöistä ja se ohjaa ihmisiä sisältöjen ääreen. Onko Kivinen unohtanut, miten mullistava keksintö Ylessä oli saattaa Twitter-viestit tv-ruutuihin teksti-tv:n välityksellä? Tai miten tehokasta ja kiiteltyä on Ylen nykyinen rekrytointitapa sosiaalisen median eri palveluissa Pinterestiä myöden? Sosiaalinen media on suomalaisillekin mediatoimijoille välttämättömyys. Kliseisesti: ei uhka, vaan mahdollisuus. Uskon, että mahdollisuutena se poikii myös suomalaiselle sisällöntuotannolle rahaa. Uhkana se sulkee kehityksen ulkopuolelle.

Lauri Kivinen toteaa haastattelussa myös, että suurin haaste Ylelle ovat nuoret, jotka eivät käytä lainkaan mediaa. Oletan, että hän tarkoittanee tällä niitä nuoria, jotka eivät katso televisiota televisiosta, kuuntele FM-radiota tai lue paperilehtiä. Uskon, että todella harvassa ovat ne nuoret, jotka eivät kuluta MITÄÄN mediaa. Jälleen kaikki on sisällöstä kiinni. Sisältö pitää ensin luontevasti löytää. Jos se on hyvää ja innostavaa, siitä puhutaan ja se leviää. Nuorille, kuten monille muillekin mediankäyttäjille nykyään, on melko yhdentekevää, minkä yhtiön tai kanavan sisältöjä kulutetaan tai ovatko ne suomeksi, ruotsiksi vai englanniksi, kunhan sisältö on juuri sillä hetkellä relevanttia, kiinnostavaa ja helppo kuluttaa. Genrestä riippumatta. Asiakin kelpaa. Perinteisiä mediasisältöjä pitää kehittää monipuolisesti laajentaen ajattelua monivälineisestä jakelusta monissä välineissä ihmisten ehdoilla elävään sisältöön. Ja kun sisällöt löydetään, kaupallinenkin media voi huokaista helpotuksesta: ne herättävät mainostajien kiinnostuksen. Tällöin mediamyynnin on oltava valmiina tarjoamaan mainostilaa niistä välineistä ja kanavista, joista sisältöä halutaan kuluttaa.

Mediakilpailun muuttuminen globaaliksi ei ole uusi juttu. Ei myöskään se, että toimialana media on muuttunut. Liiketoiminnan kehittämisessä toimialariippumaton verkostoituminen ja ennakkoluuloton yhteistyö on rock. Perinteisessä mediabisneksessä liikkuvien kannattaa tutkia tarkkaan myös lähimmät naapurit: missä on kompastuttu ja missä onnistuttu. Musiikin puolella näkyy jo valoa tunnelin päässä, kun uudet liiketoimintamallit alkavat tuottaa rahaa ja liikevaihtoa. Netflix ja HBO ovat rantautuneet Suomeen täyttäen aukon, jonka suomalaiset mediatalot ovat jättäneet. Ihmiset ovat netissä mieltyneet tietynlaiseen kuluttamisen tapaan ja on naiivia väittää, etteivät kuluttajat olisi valmiita maksamaan mistään sisällöstä. Sen pitää vain olla maksamisen arvoista, hinnoiteltu järkevästi ja käytännössä helppoa, kuten Spotify, Netflix ja iTunes ovat osoittaneet. Mutta kukaan ei katso Netflixiä, jos siellä ei ole kiinnostavaa sisältöä.

Kivisellä on arvokas ja hieno ajatus ekosysteemin rakentamisesta Ylen ympärille ja positiivinen viesti onkin, että Yle haluaa ostaa enemmän ohjelmia talon ulkopuolelta. Se toivottavasti virkistää suomalaisten riippumattomien tuotantoyhtiöiden tilannetta ja vie tuotekehitystä aktiivisesti eteenpäin. Mutta perinteisten mediayritysten olisi hyvä katsoa ympärilleen laajemmin. Maailman ei tarvitse olla joko-tai, vaan sekä-että. Lopullinen kuolinisku olisi palata supisuomalaiseen norsunluutorniin ja odottaa ihmisiä hyvän sisällön äärelle.

P.S. Yle on entinen työnantajani, josta olen edelleen ylpeä ja iloinen :)